Meillä on jo yli 30 vuoden kokemus tiehöylätöiden toteuttamisesta. Urakoinnin aloitimme omalla nimellä vuonna 1990 ja osakeyhtiömme perustettiin vuonna 1997. Yrityksessämme pitkään työskennelleet Tommi Alhontausta ja Teemu Alhontausta ryhtyivät osakkaiksi vuonna 2021.
Kaikki työntekijämme ovat koulutettuja alan ammattilaisia, joilla on hallussaan oikeaoppiset ja kohteeseen parhaiten sopivat työmenetelmät. Päivitämme jatkuvasti omaa osaamistamme, jotta yrityksemme pystyy tarjoamaan parasta mahdollista palvelua ja toimimaan kehityksen kärjessä.
Mikäli sinulla on kysyttävää palvelutarjonnastamme, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä. Palvelumme on aina ystävällistä ja asiakaslähtöistä.
Tiehöyläpalvelu Jari Alhontausta Oy toteuttaa ammattitaidolla niin pieniä yksityisprojekteja kuin isoja valtakunnallisia urakoitakin.
Moninaiset urakkakohteet koostuvat tuhansista hehtaareista kenttiä ja sadoista kilometreistä erilaisia teitä. Kaikkia kohteita yhdistävät valtakunnan kovimmat laatuvaatimukset ja kireät aikataulut. Työskentelemme aina tinkimättömällä asenteella ja ammattitaidolla!
Palveluihimme kuuluu muun muassa:
asfalttipohjatyöt
urheilu- ja liikuntapaikkojen sekä kenttien pohjatyöt
tiivistys ja kastelu
rakennekerrosten teko
kunnossapitohöyläykset
piennarlevitys
hallien sisätäytöt.
jakavankerroksen teko
kiilauksen teko
kantavankerroksen teko
polanteen poisto
Työskentelemme urakkapalkalla tai tuntiveloituksella.
Kun tarvitset osaavaa tekijää, ota meihin rohkeasti yhteyttä! Teemme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen tarvitsemistasi palveluista.
Meidät tavoitat parhaiten puhelimitse. Jos emme heti pääse vastaamaan puheluusi, jätäthän viestin. Soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian. Voit myös lähettää meille sähköpostia tai täyttää yhteydenottolomakkeen.